Kävijäkokemuksia: Terveenä takaisin työelämään

Hei Pauliina, Sanna, Mikko ja Jari!

Olin pari vuotta sitten siellä teidän kunto-ohjauksessanne neljä kertaa, kipakat alkuviikot syksyllä, talvella ja keväällä.
Tutustuimme uusiin lajeihin ja tekemisen malleihin sekä välineisiin, erityisesti GymStickiin; kuminauhoihin kepin päässä… harva se päivä venytän mustaa ja kultaista…

Olin silloin työtön niin kuin me kaikki olimme, tulevia liikunnan vertaisohjaajia. Mutta liikkuvia sellaisia.

Halusin muistaa teitä nyt, erityisesti tänä päivänä, ja kiittää vielä kerran. Sain koulutuksesta valtavasti voimaa ja intoa, ja hyvän kaverinkin, Arin. Syy miksi juuri tänään muistan teitä on se että tänä päivänä, kohta 59-vuotiaana, sain allekirjoittaa uuden työsopimuksen. Ja omalle alalleni, digipainajaksi kirjapainoon. Ja tämä on ihan oikea työpaikka, saan oikeaa palkkaa ja minulla on uusia työkavereita.

Ja tämän kaiken mahdollistaa osaltaan se että olen eläissäni liikkunut, harjoitellut, jumpannut ja lopuksi venytellyt (kiitokset siitä erityisesti Mikolle). Ja tähän aktiiviseen otteeseen tunnen saaneeni teiltä kaikilta koulutuksessa tukea, opastusta ja ennen kaikkea kannustusta.

Teette hienoa työtä!

Jatkakaa ja rohkaiskaa edelleenkin liikunnan pariin, varsinkin tämän massatyöttömyyden kourissa painiskelevan Suomen liikkeellä pitämiseksi. Minulla on ehkä mahdollisuus tulevassa työpaikassani rohkaista ainakin joku, ehkä porukkakin, liikkeelle. Ja yritän esimerkilläni näyttää mahdollisuuksia niin nuorille kuin vanhemmille että ”jaksaa, jaksaa”! Ja kun jaksaa niin jaksaa enemmän.

Kiitos ja hyvää kevättä, kesää, loppuvuotta. Hymyillään kun tavataan!

t. Tapio

Tutustu ”Terveenä takaisin työelämään” -kursseihin ja aikatauluihin

Lue lisää tästä